ARKISTO 2012

POHJOIS-SAVON BEAGLEYHDITYS RY
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
YLEISTÄ
Kulunut vuosi oli taloudellisesti tappiollinen, mutta yhdistyksen talous on kuitenkin vakaalla pohjalla. Vuoden  aikana järjestettiin kolmet  ajokokeet sekä erillinen tutustumistilaisuus ajokoetoimintaan. Mehtäkoera 2012 näyttely järjestettiin yhdessä Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen ja Pohjois-Savon Pystykorvakerhon kanssa.
HALLINTO
Hallituksen jäsenet vuonna 2012 olivat Raimo Hartikainen puheenjohtaja, Jouko Miettinen varapuheenjohtaja, Ismo Pekkonen sihteeri/rahastonhoitaja, Anssi Hattunen, Timo Leskinen, Marko Keinänen ja Taina Rissanen. Tilinpäätöksen teki Toivo Silmärinen. Toiminnantarkastajina olivat Eila Nissinen ja Matti Kolehmainen.
TOIMIKUNNAT
Ajovoittaja 2012 toimikunta Raimo Hartikainen, Marko Keinänen, Timo Leskinen, Jouko Miettinen, Antti Salkonen ja Ismo Pekkonen. Mehtäkoera 2012 toimikuntaan kuuluivat Ismo Pekkonen ja Raimo Hartikainen. Kennelpiirin vuosikokousedustajina  Raimo Hartikainen, Esa Hynninen ja Ismo Pekkonen. SBJ:n vuosikokousedustajina Raimo Hartikainen, Antti Salkonen ja Ismo Pekkonen. Eurooppa Cup toimikuntaan kuuluivat  Raimo Hartikainen, Marko Keinänen ja Ismo Pekkonen. Työvaliokuntaan kuuluivat Raimo Harti-kainen ,Marko Keinänen, Taina Rissanen ja Ismo Pekkonen.
KOKOUKSET
Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 7.3.2012 Hotelli Iso-Valkeisella Kuopiossa. Läsnä oli 21 yhdistyksen jäsentä.  Johtokunta kokoontui kaksi(2) kertaa. Ajovoitt aja 2012 toimikunta kokoontui neljä(4) kertaa ja Mehtäkoera 2012 toimikunta kokoontui kaksi(2) kertaa. Eurooppa Cup toimikunta kokoontui yhden(1) kerran.

JÄSENISTÖ
Jäsenmäärä 31.12.2012 oli 90 kpl . Lisäystä edelliseen vuoteen 8 kpl.
VIRKISTYSTOIMINTA
Kesäpäivät pidettiin 28.7.2012 Merja ja Jarmo Korhosen kesämökillä Karttulan Kivilahdessa. Paikalle oli saapunut  17 yhdistyksen jäsentä koirineen. Ohjemassa perinteinen rantakala ja mato-onginta kilpailu sekä illan päätteeksi makoisat löylyt. Mato-onginta mestaruuden voitti  Hannes Hyvönen 26 kalalla.
KOULUTUS
Palkintotuomarikoulutus hoidettiin kuten aikaisemminkin yhteistyössä suomen ajokoirien kanssa. Uusia palkintotuomareita saatiin yksi. Tutustumistilaisuus ajokoetoimintaan pidettiin 25.8.12 Varpaisjärvellä. Tilaisuuden järjestelyistä vastasi Marko Keinänen. Ulkomuototuomareiden neuvottelupäiville 2.12.12 osallistuttiin tuomalla  muutamia koiria  koearvosteltavaksi. Uusia ulkomuototuomareita beagleille pätevöitiin neljä.
KOTISIVUT
Kotisivujen osoite on www.ps-beagleyhdistys.net. Sivujen ylläpitäjä on Iiris Leskinen. Sivuilta löytyy ajankohtaista asiaa, koekalenteri, koetuloksia, yms. Sivujen sisältöä kehitetään niin ,että ne palvelisivat jäsenistöä mahdollisimman hyvin.

TIEDOTUS
Jäsentiedotteita lähetettiin (3)  kolme kappaletta. Ajankohtaisista asioista tiedotettiin myös kotisivuilla.
PALKITSEMISET 2012
Menestynein koira:  Huuhkajan Nero. Om. Raimo Hartikainen
Paras tulos : Konttikuusen Taneli 85,58p. Om. Marko Keinänen
Parhaat tulokset: Konttikuusen Taneli 169,70p. Om. Marko Keinänen
Valiot:  Ei ole
Ajovoittaja pytty:  Ei osallistujaa Ajovoittjassa
Aktiivisin perhe: Merja ja Jarmo Korhonen.
Paras nuorikoira: Konttikuusen Taneli Om. Marko Korhonen
Parhaat näyttelytulokset:  Konttikuusen Kamu Om. Erkki Rytkönen
Aktiivisin tuomari: Pertti Kääriäinen.
HUOMIONOSOITUKSET:
Ajovoittajaottelun juhlallisella Vuoden 2012 Beagletohtoriksi valittiin Kyösti Toivanen. Samalla Pohjois-Savon Kennelpiiri myönsi Raimo Hartikaiselle kennelpiirin kultaisen ansiomerkin.
NÄYTTELYTOIMINTA
Mehtäkoera 2012 järjestettiin   19.5.2012 Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen ja Pohjois-Savon Pystykorvakerhon kanssa. Näyttelyyn osallistui 280 koiraa. Näyttely järjestelyt onnistuivat hyvin.
KOETOIMINTA
Osallistuttiin ystävyysotteluun Kainuu – Pohjois-Savo 15.9.2012 Kajaanissa. Otteluun osallistuivat Konttikuusen Taneli  43.08p, omistaja Marko Keinänen. Konttikuusen Kamu 31,67p, omistaja Erkki Rytkönen ja Kia 54,96 om. Hannes Hyvönen. Kainuu voitti ottelun yhteispistein 147,04 – 129,71p.
PM-koe 6.10.2012 pidettiin Pielavedellä. Käytännön järjestelyt hoiti Pielaveden Kennelkerho. Ylituomarina Tuomo Pesonen. Kokeeseen osallistui  seitsemän ( 7) koiraa. Piirinmestaruuden voitti Oskar-Rannan Tiku tuloksella 52,21. Tikun omistaja Veikko Hynninen Vesannolta. Idänlohkoon valittiin  piirinmestarin lisäksi Myllytuvan Reino tulos 35.83p .Omistaja Juhani Kärkkäinen Lapinlahdelta ja  Huuhkajan Nero tulos 29,58p.Omistaja Raimo Hartikainen Karttula.
Idänlohko kilpailtiin 27.10.2012 Luumäellä. Parhaiten menestyi Huuhkajan Nero 56.42p sijoitus kahdeksas (8). Oskar-Rannan Tiku 51,25p sijoitus yhdeksäs( 9) ja Myllytuvan Reino 34,83 p. sijoitus yhdestoista(11).
XLV Ajovoittajaottelu järjestettiin 17-18.11.2012 Siilinjärvellä. Keskuspaikkana oli Punttisilimä. Kokeen ylituomariksi oli kutsuttu Matti Lehmussaari. Kokeeseen osallistui kolmetoista koiraa (13) molempina päivinä. Mestaruuden voitti Hamitan Jeri yhteistulos 150,29p. Jerin omistaa Eljas Pylväs Kuhmosta.
Kahdenviikon yleinen ajokoe pidettiin 1-14.12.2012 Kuopiossa. Kokeen ylituomarina oli Juha Hyvönen. Kokeeseen osallistui neljä (4) beaglea ja kaksi (2) suomenajokoiraa. Koe oli samalla yhdistyksen mestaruuskoe. Yhdistyksen mestari 2012 Konttikuusen Taneli 85.58p. Tanelin omistaa Marko Keinänen.
Vuoden 2012 koetilastot :
Beagleja osallistui yhteentoista (11) kokeeseen.Koiria kävi kokeissa 30 kpl joilla oli yhteensä 45 koesuoritusta. ( 2011 34 koiraa ja 46 koesuoritusta).
Palkitsemisprosentti oli 57.8 % ,kun se vuonna 2011 oli 39,13%.
1-tuloksia  17 kpl  (2011 7 kpl)
2-tuloksia    6 kpl   (2011 5 kpl)
3-tuloksia     3 kpl  (2011 6 kpl)
0-tuloksia   14 kpl  (2011 20 kpl)
Luopui            5 kpl (2011 4 kpl)
Suljettu          0 kpl (2011 0 kpl)
JOHTOKUNTA

——————————————————————————————–

Pohjois-Savon Beagleyhdistys juhli 40-vuotista taivaltaan 21.8.2010

Yhdistyksen 40-vuotismerkkipäivää oli kunnioittamassa Suomen Beaglejärjestön puheenjohtaja Toivo Kangas sekä lukuisa joukko jäseniä ja yhteistyökumppaneita.

Kuvia 40-vuotisjuhlista.

 

kakku

 

pokaalit

 

ismo

Kuvassa Ismo Pekkonen ja Raimo Hartikainen.

toivo

Kuvassa Suomen Beaglejärjestön puheenjohtaja Toivo Kangas, Jouko Miettinen ja Raimo Hartikainen.

 

arto

Kuvassa Arto Oksanen ja Raimo Hartikainen.

 

veikko

Kuvassa Veikko Hynninen ja Raimo Hartikainen.

 

liehuva-viiri

Kuvassa Beagleyhdistyksen oma viiri, ensi kertaa virallisesti salossa.

Kommentointi on suljettu.