ARKISTO 2016

Nuorten leiri Punttisilimässä 4-7.7.2016

Pohjois-Savon kennelpiiri järjestää yhdessä Pohjois-Savon ajokoirayhdistyksen kanssa koiraleirin pohjoissavolaisille tytöille ja pojille Siilinjärvellä, Punttisilimässä. Leirille ovat tervetulleet kaikki 10-15- vuotiaat tytöt ja pojat, jotka ovat kiinnostuneita koirista. Tarkempaa tietoa löytyy Pohjois-Savon kennelpiirin sivuilta.

http://www.pohjois-savonkennelpiiri.fi/fi/page/3?newsitem=97

Vuosikokouskertomus

Vuosi on taas vierähtänyt, ja oli aika kokoontua IsoValkeiselle viettämään vuosikokousta. Perinteitä kunnioittaen homma aloitettiin pullakahveilla ja puheenjohtajan terveisillä menneestä vuodesta. Vuosi oli yhdistyksen aktiiveilla kiireinen, koska normaaleista kuvioista poiketen järjestettävänä oli beaglein idän lohkovalinta sekä osa porukasta osallistui Kilpa 2016 järjestelyihin. Nämä kun ovat kaiken lisänä keskellä kiireisintä koeaikaa.

Kesäpäiviä vietettiin Varkaudessa Ville Malkin ja Henna Änkiläisen isännöidessä tapahtumaa. Tulevana kesänä kokoonnutaan alustavasti Kallaveden risteilyn merkeissä. Kokeillaan välillä vähän jotain uutta ja erilaista. Ajatus sai kokousväessä kannatusta.

Koesyksyn aloitti ystävyysottelut. Niihin saatiin tänäkin vuonna osallistujia, ja tapahtumat ovat kerta toisensa jälkeen loistavia harrastajien kohtaamisia. Ystävyysotteluiden jälkeen alkoi lähestymään piirinmestaruuskisat ja siitä sitten jo lohkokarsinnat. Tällä kaudella emme saaneet edustusta Ajovoittajaan. Raimo Hartikaisen omistama Konttikuusen Elmo sijoittui lohkossa parhaiten ollen yhdeksäs (9).

Joulukuun alussa pidettiin yhdistyksen mestaruuskisat ja siellä pisimmän korren vei Raimo Kainulaisen omistama Papinniemen Haakon. Mestaruuskoe pidetään myös tulevalla kaudella samassa paikassa. Tervon porukka onnistui hienosti järjestelyissä, ja koe sai jäsentemme keskuudessa hyvän vastaanoton.

Palkitsemiset kuuluvat vuosikokoukseen, ja nyt saimmekin jakaa valiolautasia. Marko Keinäsen omistama Konttikuusen Taneli saavutti FI MVA arvon. FI KVA taas koristaa Anna-Maija Mansikkalan omistaman Tölpänsalon Hilman sekä Raimo Kainulaisen Papinniemen Haakonin titteliriviä. Onnea uusille valiokoirien omistajille!

IMG_9196

Vasemmalta oikealle: Marko Keinänen, Anna-Maija Mansikkala ja Raimo Kainulainen.

Parhaat tulokset ajoi Tölpänsalon Hilma, yhteensä 205,26p.

Menestynein koira: Konttikuusen Elmo. Elmo oli myös paras nuori koira.

Aktiivisin tuomari: Raimo Hartikainen

IMG_9206

Raimo Hartikainen on virkeä vanhus ja aktiivisin tuomari.

IMG_9208

Aktiivisin perhe Henna Änkiläinen ja Ville Malkki.

Varsinainen kokous pääsi alkamaan ja tilikertomukseen asti mentiin rutiinilla. Vuosi oli aivan tarkoituksellisesti yhdistyksellä tappiollinen. Rahatilanne on silti vakaa. Sihteeri Ismo Pekkonen kertoili hieman kuluista ja tulevan kauden suunnitelmista.

Äänestämäänkin päästiin hallituksen jäsenten osalta. Erovuorossa olivat Tero Honkanen, Marko Keinänen ja Timo Leskinen. Tero Honkanen oli ilmoittanut jäävänsä pois hallituksesta rotujärjestön tehtävien viedessä ison siivun aikaa keskellä kiireisintä koekautta. Jäsenistön keskuudesta ehdotettiin tilalle Taina Rissasta ja Tanja Pihtolaa. Äänestyksen tulos oli seuraava:

Marko Keinänen 17 ääntä

Timo Leskinen 15 ääntä

Tanja Pihtola 16 ääntä

Taina Rissanen 5 ääntä.

Hallituksessa jatkavat Marko Keinänen, Timo Leskinen ja ”uusvanhana” Tanja Pihtola.

Keskusteltiin myös sääntömuutosehdotuksesta, joka koskee koekauden koetta, sekä syksyllä järjestettävästä naisten ajovoittajasta.

Hallitukselle ei ollut tullut esityksiä yhdistyksemme jäseniltä eikä esillä ollut merkittävämpiä asioita ja näin kokous saatiin päätökseen.

Hyvää kevättä jäsenillemme! Nähdään taas kevään mittaan tapahtumissa.

PS-Beaglen vuosikokous 16.3.2016 klo 18:00 IsoValkeisella

Laittakaapas otsikon tapahtuma ylös kalentereihinne. Käsitellään § 14 sisältämät sääntömääräiset asiat ja tulevat tapahtumat vuodelle 2016.

IsoValkeisen osoite on Majaniementie 2, 70420 Kuopio

Tervetuloa mukaan.

-Johtokunta

Yhdistyksen mestaruuskoe 12.12.2015 Tervossa

Hierokaapa koiranne kuntoon yhdistyksemme mestaruuskoetta varten. Koehan ei ole nyt pitkäkoe, vaan ihan tavallinen yksipäiväinen ajokoe. Ilmoittautumista koskevat tiedot löydät kokeet ja kurssit kohdasta väliotsikosta. Rullaa koko lista alas niin siellä löytyy tarkemmat tiedot aivan alhaalla.

Ottakaahan kaikki osaa mittelöön.

Mehtäkoera 2016

Mehtäkoera 2016 pidetään 21.5.2016 Punttisilimässä. Laittakaapa kalentereihin joko osallistumisen tai talkoiden tiimoilta.

Mehtäkoera 2016

Idän lohkovalinnan tulokset ja tapahtumat

Koiristamme Konttikuusen Elmo vei lohkovalinnan loppuun Tölpänsalon Hilman ja Konttikuusen Kamun luopuessa. Seuraavalle syksylle treenataan ahkerammin ja näytetään sitten kaapin paikka.

Alla lihavoituna yhdistyksemme koirat. Kolme ensimmäistä jatkoon Hyvinkäälle Ajovoittajaan.

Tulokset:

1. Isoahon Dolly BEAJ-1 74,38 p.
2. Eräsoinnun Pilkku BEAJ-1 61,96 p.
3. Astalan Raknarok BEAJ-2 55,21
4. Astalan Xavier BEAJ-2 50,96 p.
5. Peräpöksän Pimpula BEAJ-3 47,67 p.
6. Viitakiitäjän Muru BEAJ-3 45,88 p.
7. Eräkaveri Bosse BEAJ-3 45,67 p.
8. Jeppe BEAJ-0 33,21 p.
9. Konttikuusen Elmo BEAJ-0 30,21 p.
10. Tervapekan Hilla BEAJ-0 28,96 p.
11. Isoahon Cindy BEAJ-0 21,25 p.
12. Amalia BEAJ-0 15,75 p.
13. Huuhkajan Aksu BEAJ-0 3 p.

Tölpänsalon Hilma Luopui
Konttikuusen Kamu Luopui

Tapahtumasta lisää sivuilla

https://beagleinidanlohko2015.wordpress.com/liveseuranta-ja-tulospalvelu/

Käykää tutustumassa!

 

Kommentointi on suljettu.